Pop-Up Taidepisteet heinäkuussa

Mistä kertoisin

Kun teot tuntuvat puhuvan enemmän puolestaan

Kun innostus virtaa kehossa eikä malttaisi pysyä paikoillaan.

Kädet jatkaisivat näpertelyä ja väkertelyä niin kauan kun aurinko paistaa taivaalla

paju vääntyy renkaaksi, uusi solmu muodostuu, kivi saa pintaansa väriä.

Äkisti se kaikki ja monta muuta teosta muodostuu, metsissä Varjakan

mutta kuinka saisin kaverin ja lisää ihmisiä samanlailla innostumaan 

mäntyjen välissä vaeltamaan

näkemään luonnon yksityiskohdat ja puuhastelemaan.

Aikaa voi viettää monella tapaa, josta osa on jo liian tuttua television katsomista tai ikkunasta tuijottamista

Siitä minä sitten nousin.

Joten kokeilepa saapua metsään ajan viettoon, kulutukseen ja nautintoon.

Uusi ympäristö laittaa pään rullaamaan ja siksi astu sivuun polulta

mitä voin täällä tehdä?

Pohdi hetki ja aloita yksinkertaisesta: kasaa risukasa ja tee lehdistä ympyrä maahan.

Kolmannen teon päätät sinä itse

kävellä pois vai keksiä jotain uutta?

Pop-Up Taidepisteet jatkuvat kerran viikossa! Joka kerralle on uusi taiteilu, joten voit tulla käymään useamman kerran. Taidepisteet ovat ilmaisia ja suunnattu kaiken ikäisille. Voit tulla myös kyselemään Kaupunginosataiteilija -kokeiluhankkeen etenemisestä tai tulla vaihtamaan kuulumisia ja rupattelemaan vaikka Varjakasta. Lämpimästi tervetuloa!

Heinäkuun Pop-Up Taidepisteiden aika ja paikka:

  • pe 10.7. klo 15-18 . Punainen Kalamaja numero 1, Varjakan venesatama. (Ervastinkylän kyläyhdistyksen kalamaja)
  • ke 15.7. klo 12-15 . Varjakan mänty.
  • ke 22.7. klo 12-15 . Varjakan venesatama.
  • ke 29.7. klo 12-15 . Vanhan Varjakantien varrella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *