Blogi: Mitä tehdä metsässä?

Olen pitkään ihmetellyt, mitä ihmiset tekevät metsässä ja kuinka siellä voi viettää aikaa. Eihän metsässä varsinaisesti ole mitään muuta kuin metsää. Siellä voi marjastaa kerran vuodessa tai lenkkeilyttää koiraa.

Metsän salaisuus alkoi avautua minulle vuosi sitten pala palalta. Puiden keskellä oleskelemalla opin, miten aikaa voi kuluttaa luonnossa ilman koiraa tai mustikoita. Se vaati vain mielikuvitusta ja kokeilemista, jotain erilaista mitä ennen en tehnyt.

Aloitin tutkimukseni metsässä talvella. Tällöin oli äärettömän helppoa tutustua ympäristöön ja nähdä metsä ilman kesän runsasta kasvustoa. Siitä se ajatus sitten lähti. Talvella kulkiessa oli hauska huomata polkujen muodostuvan kun kävi samoilla paikoilla useita kertoja. Omia polkuja tallatessa tuli eläimellinen olo, että tässä nyt huolehditaan omasta reviiristä.

Metsätutkimus jatkui keväällä ja kesään mennessä se oli osa arkea. Kevät ja alkukesä olivat ihanaa aikaa luonnossa. Vielä ei ollut hyttysiä ja muita ötököitä seurana. Sai olla rauhassa, kerätä aarteita ja rakentaa majoja. Syksyllä on varmaan yhtä helppoa olla metsässä.

Koko vuosi on hyvää aikaa metsässä oleskeluun, olosuhteet vain muuttuvat mutta se nyt on luonnollista! Kesällä ötökät tuovat haasteen, mutta niiden kanssa on opittava vain elämään. Niitähän on vain kesällä ja kyllä metsässä on tilaa meille jokaiselle.

Mitä metsässä voi siis tehdä? Aloita keräämällä roskia. Sitten kulje muualla kuin valmiilla poluilla, etsi omat reittisi vaikka kymmenen metriä polun viereltä. Sielläkin näyttää jo ihan erilaiselta! Istu alas, kirjoita tai piirrä. Metsässä voi lukea kirjaa ja tehdä ihan tavallisia asioita. Rohkeat makaavat Varjakan ihanalla sammal matolla.

Varjakan kivijalkojen ympärillä olevat hakkuujäljet ovat hauska paikka, vaikkei sitä aluksi huomaakaan. Siellä voi siivota luontoa, nostella risuja kasaan ja näin tehdä hyönteishotelleja, jotka ovat tärkeitä nykypäivänä! Kauniista oksista saa koottua majoja tai kerätä risuja puun rungon ympärille muodostaen rinkejä. Warjakan Taidepolun varrella näet erilaisia risukasoja, jotka eivät ole luonnon tekemiä. Ne ovat yksinkertaisia, mutta selviä merkkejä ihmisen oleskelusta.

Lähde metsään rohkeasti. Uudet paikat virittävät aivoja ja kulkeminenkin on erilaista kuin polulla. Joutuu nostelemaan jalkoja ja liikkumaan hitaammin.

Katso video ja Varjakan metsän tunnelmaa!

Sammalen pehmein terveisin, Mirjami, kaupunginosa taiteilijasi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *