Ennen olen ajatellut, että haluan säilyttää kaiken tekemäni taiteen. Teoksen syntymiseen on annettu pala itsestään ja valmis teos on kuin muisto johon palata. Miten sellaisesta malttaisi päästää irti?

Mennään ajassa eteenpäin. Huomaan, että minulla on aivan järjetön määrä maalauksia, isoja taulupohjia, erilaisia askarteluja sekä virkattuja taideteoksia. Säilytystila loppuu eikä uudelle taiteelle ole tilaa. Ymmärrän, ettei tästä tule mitään pitkällä aikavälillä. Vien neuleita metsään koristeeksi, jotta saan osan pois laatikoista. Kai tähän on jokin muu ratkaisu?

Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt luonto taiteen hienouden; tavaraa ei tule lisää, se ei maksa mitään enkä tee uutta jätettä ostamalla jatkuvasti taidetarvikkeita. Luonto taiteella tarkoitan taidetta joka on tehty mm. metsän materiaaleista, eikä niissä ole käytetty mitään muuta, kuten nauloja tai lankaa.

Luonnon taide on katoavaa, mikä opettaa irti päästämistä. Tärkeää ei ole saada uutta muistomerkkiä sängyn alle säilöön, vaan nauttia tekemisestä. Valmis taideteos säilyy oman aikansa kunnes kirjaimellisesti katoaa luontoon. Mikä olisi luonnollisempaa?

Keppien, käpyjen ja kivien asetteleminen on yllättävän rentouttavaa ja haastaa ajattelemaan uudella tavalla. Täytyy keksiä aivan erilaisia toteutustapoja kuin piirtäessä. Pitää pysähtyä ja miettiä, mitä ihmettä minä voin tehdä näistä materiaaleista. Sitten keksitään! Ahaa-elämykset taiteessa ovat pieniä voittoja, joita saa ainoastaan tekemällä. 

Luonto taidetta voi tehdä missä vaan luontoa on. Suomessa sitä riittää, joten mahdollisuus on joka hetki olemassa. Odotellessa voi asetella pikkukiviä riviin, kesken lenkin voi tehdä oksista kasan ja omassa pihassa saa asetella kukista ympyröitä puiden juurelle.

Haluan kannustaa jokaista taiteen tekoon matalalla kynnyksellä. Lopputulos ei ole tärkeä vaan se, että tekee ja kokeilee. Aina voi tulla jotain odottamatonta ja upeaa. Muista se. Nyt, lähde pihalle ja tee kivistä ympyrä maahan!

Mirjami