Art Lab

Pop-Up Taidepisteet Elokuussa

Wau, kesän viimeiset Pop-Up Taidepisteet ovat käsillä! Elokuussa on vielä kaksi mahdollisuutta tulla taiteilemaan ja askartelemaan Varjakan venesatamaan.

Tervetuloa mukaan ilmaiseen toimintaan!

Pe 7.8. klo 13:30-16

La 15.8. klo 12-15

Art Lab

Pop-Up Taidepisteet heinäkuussa

Mistä kertoisin

Kun teot tuntuvat puhuvan enemmän puolestaan

Kun innostus virtaa kehossa eikä malttaisi pysyä paikoillaan.

Kädet jatkaisivat näpertelyä ja väkertelyä niin kauan kun aurinko paistaa taivaalla

paju vääntyy renkaaksi, uusi solmu muodostuu, kivi saa pintaansa väriä.

Äkisti se kaikki ja monta muuta teosta muodostuu, metsissä Varjakan

mutta kuinka saisin kaverin ja lisää ihmisiä samanlailla innostumaan 

mäntyjen välissä vaeltamaan

näkemään luonnon yksityiskohdat ja puuhastelemaan.

Aikaa voi viettää monella tapaa, josta osa on jo liian tuttua television katsomista tai ikkunasta tuijottamista

Siitä minä sitten nousin.

Joten kokeilepa saapua metsään ajan viettoon, kulutukseen ja nautintoon.

Uusi ympäristö laittaa pään rullaamaan ja siksi astu sivuun polulta

mitä voin täällä tehdä?

Pohdi hetki ja aloita yksinkertaisesta: kasaa risukasa ja tee lehdistä ympyrä maahan.

Kolmannen teon päätät sinä itse

kävellä pois vai keksiä jotain uutta?

Pop-Up Taidepisteet jatkuvat kerran viikossa! Joka kerralle on uusi taiteilu, joten voit tulla käymään useamman kerran. Taidepisteet ovat ilmaisia ja suunnattu kaiken ikäisille. Voit tulla myös kyselemään Kaupunginosataiteilija -kokeiluhankkeen etenemisestä tai tulla vaihtamaan kuulumisia ja rupattelemaan vaikka Varjakasta. Lämpimästi tervetuloa!

Heinäkuun Pop-Up Taidepisteiden aika ja paikka:

  • pe 10.7. klo 15-18 . Punainen Kalamaja numero 1, Varjakan venesatama. (Ervastinkylän kyläyhdistyksen kalamaja)
  • ke 15.7. klo 12-15 . Varjakan mänty.
  • ke 22.7. klo 12-15 . Varjakan venesatama.
  • ke 29.7. klo 12-15 . Vanhan Varjakantien varrella.
Art Lab

Blogi: Miksi ja mikä luonnon taide?

Ennen olen ajatellut, että haluan säilyttää kaiken tekemäni taiteen. Teoksen syntymiseen on annettu pala itsestään ja valmis teos on kuin muisto johon palata. Miten sellaisesta malttaisi päästää irti?

Mennään ajassa eteenpäin. Huomaan, että minulla on aivan järjetön määrä maalauksia, isoja taulupohjia, erilaisia askarteluja sekä virkattuja taideteoksia. Säilytystila loppuu eikä uudelle taiteelle ole tilaa. Ymmärrän, ettei tästä tule mitään pitkällä aikavälillä. Vien neuleita metsään koristeeksi, jotta saan osan pois laatikoista. Kai tähän on jokin muu ratkaisu?

Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt luonto taiteen hienouden; tavaraa ei tule lisää, se ei maksa mitään enkä tee uutta jätettä ostamalla jatkuvasti taidetarvikkeita. Luonto taiteella tarkoitan taidetta joka on tehty mm. metsän materiaaleista, eikä niissä ole käytetty mitään muuta, kuten nauloja tai lankaa.

Luonnon taide on katoavaa, mikä opettaa irti päästämistä. Tärkeää ei ole saada uutta muistomerkkiä sängyn alle säilöön, vaan nauttia tekemisestä. Valmis taideteos säilyy oman aikansa kunnes kirjaimellisesti katoaa luontoon. Mikä olisi luonnollisempaa?

Keppien, käpyjen ja kivien asetteleminen on yllättävän rentouttavaa ja haastaa ajattelemaan uudella tavalla. Täytyy keksiä aivan erilaisia toteutustapoja kuin piirtäessä. Pitää pysähtyä ja miettiä, mitä ihmettä minä voin tehdä näistä materiaaleista. Sitten keksitään! Ahaa-elämykset taiteessa ovat pieniä voittoja, joita saa ainoastaan tekemällä. 

Luonto taidetta voi tehdä missä vaan luontoa on. Suomessa sitä riittää, joten mahdollisuus on joka hetki olemassa. Odotellessa voi asetella pikkukiviä riviin, kesken lenkin voi tehdä oksista kasan ja omassa pihassa saa asetella kukista ympyröitä puiden juurelle.

Haluan kannustaa jokaista taiteen tekoon matalalla kynnyksellä. Lopputulos ei ole tärkeä vaan se, että tekee ja kokeilee. Aina voi tulla jotain odottamatonta ja upeaa. Muista se. Nyt, lähde pihalle ja tee kivistä ympyrä maahan!

Mirjami

Art Lab

Blogi: Kaupunginosataiteilijan tervehdys

Hei!

Minä olen Mirjami ja on kunnia toimia Varjakan kaupunginosataiteilijana tämä kesä! Olen asunut Varjakassa pian kaksi vuotta ja rakastunut tähän paikkaan. Alusta asti olen haaveillut taiteen ja kulttuurin lisääntymisestä Varjakan alueella. Tämä alue on niin kaunis ja jopa mystinen, että se ansaitsee erityistä huomiota. Alueen historia sekä muuttuva metsä Varjakan ympärillä ovat ainutlaatuisia.

Vuodesta 2018 olen vienyt tekemiäni neulegraffiteja Varjakan kartanon takana kulkevalle Lintulenkille. Olen halunnut ilahduttaa, ihmetyttää ja inspiroida ohikulkijoita taiteella joka on yllättävässä paikassa. Tavoitteeni on herätellä ihmisiä havainnoimaan ympäristöään. Osa teoksista on suoraan polun varrella, mutta osan olen asetellut hieman huomaamattomammin syvemmälle metsään tai kuusen oksien siimekseen. Oletko sinä huomannut niitä? 

Toivon, että taideteokset inspiroivat jokaista kokeilemaan ja keksimään mitä erilaisimpia tapoja toteuttaa itseään. Voit koota oman taideteoksen takapihallesi tai mökkitien varteen. Tutki teoksia ja ota sinua kiinnostavat ideat, materiaalit ja työtavat testiin! Ilmoittaudu myös mukaan heinäkuussa oleviin työpajoihin, joissa teemme monipuolisesti taidetta osallistujia kiinnostavilla menetelmillä.

Palava into taiteen tekemiseen ja itseilmaisuun on saanut minut kokeilemaan useita eri taiteen lajeja. Olen spraymaalannut taideteoksia bussipysäkeille, virkannut neulegraffiteja, valokuvannut vuosia, maalannut, piirtänyt, kirjoittanut runoja ja tarinoita, tehnyt videoita sekä lyhytelokuvia. Parasta on, että näitä kaikkia voi yhdistää ihan miten haluaa! Olen iloinen että voin hyödyntää laajaa osaamista kesän aikana Varjakassa ja etenkin heinäkuun taidepajoissa.

Tervetuloa nauttimaan luonnosta ja taiteesta Varjakan Lintulenkille, satamaan ja kartanolle! Olen innoissani tulevasta kesästä. Minua saa tulla jututtamaan kun metsässä tavataan!

Aurinkoisia päiviä toivottaen, Mirjami

Mirjami on valmistunut vuonna 2019 Elokuva- ja TV-alan medianomiksi, erikoistuen tuotantoon ja käsikirjoittamiseen.

Mirjamin taidetta löytää Instagramista @mirjamiart sekä Facebookista sivulta Mirjami Mäkelä ART.